Omaiset mielenterveystyön tukena Tampere ry:n projekti Totta vai tarua toteutettiin RAY:n tuella vuosina 2001-2003. Projektin päätavoite oli viedä mielenterveystietoutta toisen asteen oppilaitoksiin. Käytännössä tämä toteutettiin antamalla nuorille tutkittua tietoa mielenterveydestä ja sen häiriöistä sekä tarjoamalla mahdollisuus kohdata mielenterveyskuntoutujia ja heidän omaisiaan. Kohderyhmänä olivat pääasiassa lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten oppilaat, mutta tietoa jaettiin myös oppilaitosten henkilökunnalle ja oppilaiden vanhemmille.
Oppilaiden asenteissa tapahtuvaa muutosta seurattiin projektin alussa ja lopussa tehdyn kyselyn avulla. Näin selvitettiin millaista tietoa ja asenteita nuorilla on suhteessa mielenterveyteen ja sen ongelmiin, ja millaisia muutoksia niissä projektin kuluessa tapahtui. Kyselyt tehtiin kahdessa pirkanmaalaisessa lukiossa, joista toinen oli mukana Totta vai Tarua projektissa.
Kyselyn todellista mielenterveystietoutta mittaava osa osoitti projektissa mukana olleiden tiedon lisääntyneen ja asenteiden muuttuneen myönteisemmiksi. Projektin ulkopuolelle jääneessä oppilaitoksessa mielenterveystietoudessa ei ollut tapahtunut parannusta, ja asenteet olivat säilyneet entisellään, projektiin osallistunutta koulua jo alun perin kielteisempinä. Kyselyjen perusteella voitiin tehdä se johtopäätös, että mitä enemmän opiskelijalla oli tietoa mielenterveysasioista ja –potilaista, sitä myönteisempää oli suhtautuminen. Oikean tiedon antaminen osoittautui siten keskeiseksi asenteiden muutoksessa.
Joistakin mielenterveysongelmista, kuten masennuksesta ja uupumuksesta, nuoret kokivat tietävänsä projektin jälkeen jopa aiempaa vähemmän. Ilmeisesti uusi tieto herätti huomaamaan jo olemassa olevan tiedon puutteellisuuden ja lisätiedon tarpeen. Tulokseen arvioidaan vaikuttaneen myös sen, että nuorten mukaan merkittävä osa aiemmin omaksutusta mielenterveystietoudesta oli saatu tiedotusvälineiden kautta. Tiedotusvälineiden mielenterveysongelmista antama kuva on kuitenkin usein yksipuolinen ja marginalisoiva. Projekti toi mielenterveysasiat lähemmäs nuorten arkitodellisuutta, mikä auttoi muuttamaan vallitsevia käsityksiä.
Mielenterveystietoutta jaettiin oppilaitoksissa toteuttamalla laajasti erilaisia teemaan sopivia tilaisuuksia. Projektityöntekijät Marjo Karanka ja Miia Männikkö pitivät nuorille mielenterveysaiheisia oppitunteja. Tunneilla annettiin tilaa yhteiselle keskustelulle ja omille pohdinnoille mielenterveys-aiheesta. Tutorkoulutukset, kouluilla järjestetyt erilaiset teemapäivät ja –viikot sekä kokemusasiantuntijoiden vierailut avarsivat nuorten näkemyksiä ja kokemuksia mielenterveyteen liittyvissä kysymyksissä. ”Oli erittäin hyvä ja koskettava kuulla masennuksen kokeneen ihmisen tarina. Se todella opetti ja antoi ajattelemisen aihetta”, kertoo lukiolaisnuori kokemuksestaan.
Mielenterveysteemaa tuotiin vanhempainiltoihin ja opettajientäydennyskoulutukseen, ja MLL:n tutorkoulutukseen kytkettiin osio koskien nuorten mielenterveyttä. Oppilaitosten työntekijät kokivat saadun tiedon tärkeäksi ja uskoivat sen avulla pystyvänsä aiempaa paremmin tunnistamaan mielenterveyshäiriöitä ja auttamaan nuoria hakemaan apua ongelmiinsa. MLL:n tutorkoulutuksessa toiminnan avulla oppiminen, omien näkemysten esiintuominen ja mielenterveyspotilaan tapaaminen olivat nuorille mieluisinta antia.
Omaisyhdistyksellä aloitettiin projektin puitteissa sopeutumisvalmennustoimintaa vanhemmille, joiden nuori on sairastunut psyykkisesti. Kursseilla keskeistä on ollut virkistys, lepo ja vertaistuki. Ohjelma on pitänyt sisällään mm. luentoja, rentoutusta, mielikuvaharjoituksia ja keskusteluja, joiden avulla pyrittiin tarkastelemaan syvällisemmin omaa vanhemmuutta. Monet kurssilaiset ovat kokeneet varmuutensa vanhempana lisääntyneen ja suhtautumisen omaan sairastuneeseen nuoreen muuttuneen positiivisemmaksi. Saatu tieto on lievittänyt syyllisyyttä ja antanut lupaa huolehtia omasta hyvinvoinnista.
Totta vai tarua projektiin liittyen perustettiin edelleen Omaisyhdistyksellä toimivia vertaistukiryhmiä, jotka suuntautuvat mielenterveyspotilaiden omaisten tukemiseen. Nuorten ryhmässä 13?17- vuotiaat nuoret jakavat kokemuksiaan psyykkisesti sairastuneen omaisena olemisesta. ”On ollut hyvä saada kuulla minkälaista muilla vastaavilla perheillä on kotonaan, ja tässä on huomannut että paljon samaa ja yhteistä on”, kuvailee yksi ryhmän nuorista. Ryhmässä on paitsi jaettu kokemuksia keskustelemalla, myös annettu tietoa sairaudesta, puuhattu monenmoista yhdessä ja mietitty omaa jaksamista ja voimavaroja.
Nuorten aikuisten ryhmässä on ryhmäläisten toiveesta painottunut kokemusten vaihto ja keskustelu. Voimia vanhemmuuteen- ryhmä taas on suunnattu niille vanhemmille, joiden nuori on sairastunut psyykkisesti. Keskustelujen lisäksi ryhmässä on jaettu tietoa mm. erilaisista mielenterveyspalveluista ja hoidoista, etsitty omia voimavaroja ja osallistuttu virkistystoimintaan. Samankaltaisessa elämäntilanteessa olleiden kanssa keskustelemisen vertaisryhmäläiset ovat kokeneet merkittäväksi ja vapauttavaksi. ”On ihan eri asia puhua kaverille tai jollekin muulle jolla ei ole kokemusta näistä asioista. Ryhmäläisten kanssa kokemus on yhteinen ja yhteisymmärrys syntyy ilman sanojakin”, kertoo ryhmän jäsen.
Totta vai tarua- projekti otettiin oppilaitoksissa myönteisesti vastaan. Nuoret kokivat erityisen hyväksi mahdollisuuden pohtia omaan itseen liittyviä aiheita mm. stressitestin, elämänilon puun ja henkisen ravintoympyrän avulla. Projektin aikana perustetut ryhmät toimivat Tampereen Omaisyhdistyksessä edelleen. Totta vai tarua toimii nykyään Nuorten tukitoimina, jatkaen yhteistyötä oppilaitoksiin ja kehittäen uusia tukimalleja nuorille joiden perheessä on mielenterveysongelmia.